Eväsleipä 1.3. Kohti pääsiäistä

3.3.2025

Kohti pääsiäistä!

Vanhassa testamentissa on useita ennustuksia siitä, mitä Jeesukselle tulee tapahtu-maan matkallaan kärsimyksen tiellä. Esimerkiksi petetyksi tuleminen mainitaan Psalmin luvun 41 jakeessa 10 näin:
Jopa läheinen ystäväni, johon minä luotin ja joka söi leipääni, on nostanut kantapäänsä minua vastaan. (Raamattu kansalle käännös)

Ristiin naulitsemisesta taas mainitaan Psalmin luvun 22 jakeissa 17–19 näin.
Koirien lauma saartaa minut, minut ympäröi vihamiesten piiri. Käteni ja jalkani ovat runnellut, ruumiini luut näkyvät kaikki. Ilkkuen he katsovat minuun, jakavat vaatteeni keskenään ja heittävät puvustani arpaa
. Sekä Jesajan kirjan luvun 53 jakeissa 4–8:
Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhai-limme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois – kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden.
(käännös -92)

Ja vielä ylösnousemuksesta mainitaan Psalmin luvussa 16 jakeessa 10 näin.
Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan.

Tie on avattu
Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen selvää viestiä, koska he keskittyivät sanoihin kuolemasta ja sivuuttivat ylösnousemuksen. He käsittivät viestin merkityksen vasta sitten kun näkivät ylösnousseen Kristuksen kasvoista kasvoihin. Jeesus vapahtajamme on siis avannut tien meille. Kun suuntaamme kulkumme kohti Jumalaa, kostoa ei ole, vaan armoa. Jeesuksen sanat ristillä:” Se on täytetty”. Kaikki on siis jo valmiina. Meille on avattu tie kaikkein pyhimpään Jeesuksen tähden. Kun meille on nyt avattu koko Jumalan rakkaus Jeesuksessa, kaikki Jumalan aarteet ja lahjat ovat käytettävissämme. Älä siis pelkää, Herra rakastaa sinua ja on kanssasi.

-Harri

Share This